Uncategorized

Korutaide näyttäytyy kysymyksenä

Korutaide näyttäytyy kysymyksenä

Korutaiteilijat ovat aktivoituneet ja ottaneet tehtäväkseen selvittää sitä, mitä korutaide on. Verkossa on nähtävillä ainakin kaksi korutaiteilijoiden tuottamaa videota, joilla esiintyvät taiteilijat ja korutaiteen parissa toimivat ammattilaiset määrittelevät korutaidetta (Korutaideyhdistyksen tuottama Mitä korutaide on? (http://www.youtube.com/watch?v=KS5h-GVQzvE), sekä Jewellery Talk (www.jewellerytalk.se). Molemmille videoille on luonteenomaista se, että niissä korutaide näyttäytyy kysymyksenä. Molemmissa videoissa esiin nousevan pohdinta korun luonteesta, rajoista, sen mahdollisuuksista ja ominaisuuksista, sekä siitä käytettävistä nimityksistä. Aiheet ovat samoja, kuin Juhani Heikkilän avoimessa kirjeessä. Samalla videoita verhoaa myös näkökulma, jossa korutaide on ilmiönä yksinkertaisesti vain olemassa, eikä sen määrittelemiselle ole tarvetta. Samalla kun aiheesta keskustellaan, siitä myös vaietaan. Määrittelyn koetaan usein tulevan ulkopuolelta, ja se koetaan myös ahdistavana.

Termin etsimistä

Videoilla merkittävä osa keskustelusta sijoittuu korutaiteesta käytettävien termien ympärille. Osa taiteilijoista tuo sen suoraan esiin ja osa käyttää huomaamattaan eri käsitteitä kuvaamaan korutaidetta. Korutaiteen teosten ei nähdä sijoittuvan perinteisen korun tai taiteen alueelle, vaan kyse on jostain muusta.

Karin Bonde-Jensen ja Eija Mäkelä määrittelevät korutaiteen nykytaiteen lajiksi, jossa “etuliite koru kertoo aivan samalla tavoin kuin media mediataiteessa tai valokuva valokuvataiteessa siitä välineestä tai tekniikasta jolla teos on toteutettu tai millä alueella tai minkä alueen kautta taiteilija haluaa osallistua yhteiseen taidekeskusteluun. Korutaiteessa etuliite koru antaa myös viitteitä siitä mittakaavasta jossa liikutaan” (Bonde-Jensen & Mäkelä 2003, 4).

Mäkelän ja Bonde-Jensenin vastauksessa toistuu sama ilmiö, joka on olemassa useassa vastauksessa. Korutaiteilijat aloittavat esitettyyn kysymykseen vastaamisen puhumalla korutaiteesta, mutta siirtyvät sen jälkeen puhumaan yleisemmin korusta ja erittelemään sen erityispiirteitä. Korutaideyhdistyksen videon “Mitä korutaide on?” kohdalla esiintyvien vastausten kohdalla on mahdollista, että taiteilijoille esitetyn kysymyksen muoto johdattelee taiteilijoita käyttämään sanaa korutaide lauseen alussa. Yleisterminä vaikuttaa toimivan pelkkä “koru”.

Korutaide voi olla ihan mitä vaan. Koru voi olla tehty ihan mistä vaan materiaalista. Se voi olla minkä kokoinen tahansa. Sillä täytyy olla aina yhteys kehoon. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Ihan mitä vaan! Kannettavaa ilmaisua, se voi olla! Mutta ei sitä välttämättä voi kantaa. Voi olla myös jotain, joka liittyy jollain tapaa kehoon. Niin, koru voi olla ihan mitä vaan. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Keskittyminen pelkkään koru -sanaan näkyy myös aineiston ulkopuolella esimerkiksi näyttelyiden nimissä. Kansainvälistä korutaidetta ovat esitelleet Koru – näyttelyt, kun Suomalainen koru -näyttelysarja on keskittynyt kotimaisen korutaiteen esittelemiseen. Lappeenrannan Täky -galleriassa avattiin marraskuun 2011 alussa proKoru 3 -niminen näyttely ja Saksan Schmuck (Sanakirjan mukaan Schmuck tarkoittaa koristusta, koristetta, koristelua, somistetta (koriste) ja somistusta (koristelu). (MOT Saksa 2.0 © Kielikone Oy) Näyttely järjestetään vuosittain Münchenissä.) -näyttely on yksi alan suurimmista tapahtumista. Korusta puhuminen toistuu ilmiönä myös englanninkielisen aineiston puolella, jossa puhutaan pääsääntöisesti termillä jewellery. Sen Collinsin (2009) sanakirjassa annettu määritelmä (jewellery or US jewelry (d?u:?lr?) 1 objects that are worn for personal adornment, such as bracelets, rings, necklaces, etc, considered collectively 2 the art or business of a jeweller) on hyvin lähellä suomenkielistä (asun somisteena käytettävä pienehkö (arvokas) koriste-esine. Sormukset, helminauhat ym. korut. Kultainen koru, kultakoru. Kaula-, korvakoru. Käyttää, kantaa koruja.) vastinettaan.

A jewellery is a lot for me. Because I have to deal with jewellery as a maker and as a gallery owner, but  also as a wearer. And also as a collector. So there are so many aspects in a jewellery. And I must say I like them all, I think. (Paul Derrez, Jewellery Talk)

Nikolai Balabin 2007. Muisto muistoista. objekti. hopea, patina, meripihka. Kuvalähde: Korutaideyhdistys.fi

Suuri osa korutaiteen teoksista ei kuitenkaan ole enää käytettäviä tai kauniita niiden perinteisissä merkityksissä korutaiteilijoiden ja korumuotoilijoiden roolien sekoittuessa keskenään. Taiteilijat ovatkin alkaneet käyttää teosten yhteydessä erilaisia nimityksiä. Nikolai Balabinin teos Muisto muistoista vuodelta 2007 on nimetty objektiksi. Teos on hopeinen kuorma-auto, joka kantaa lastinaan meripihkaa. Ilmiö on samanlainen kuin taideteollisuudessa, jossa taidekäsityöläiset alkoivat rikkoa käytettävyyden rajoja. Uudet nimitykset näkyvät näin näyttelyluetteloissa ja kokoelmissa, mutta puheessa ne eivät ole vielä saaneet jalansijaa. Korutaiteilijat ovat tietoisia ongelmasta ja aineistossa esiintyy tarvetta uudelle nimitykselle. Määrittelyn tarpeen koetaan tulevan kuitenkin ulkopuolelta.

[– –] they don´t fit in this jewellery context, and they don´t fit in gallery context. There is this… a space in between that … it would be wonderful if you could show your object like sculpture, object… it just is what it is. Or maybe should be a new name. (Celio Braga, Jewellery Talk)

Strong pieces, in with which you don´t need a label. But that’s the whole problem. People from outside have also need: “What is it? What is it?” People come in Verzameld Werk and as what is it? Is it a shop, is it a museum? Is it gallery? And then they see: it´s collected work. It is what it is. [– –] But I know, practical you need definition, have to find a communication to outside. You need words to communicate, but it´s another story. (Ingrid de Coster, Jewellery Talk)

Uusien nimien käyttäminen herättää videoilla myös vastarintaa. Louise Smit on vahvasti kiinni vanhassa termistössä ja hän esittää aineistossa  vastakkaisen näkemyksensä taiteilijoiden pyrkimykselle nimetä teoksiaan toisin kuin kutsumalla niitä kaulakoruiksi tai rannekoruiksi. Smit ei määrittele tarkkaan sitä, mihin teoksiin hän viittaa. 1960-luvun lopun ja 1970-luvun koruissa koko kehon tekeminen tietoiseksi oli kuitenkin merkittävä osa teoksen ideaa ja ne toimivat kokonaisvaltaisina vartaloveistoksina. Siinä mittakaavassa niiden nimittäminen pelkäksi kaulakoruksi on siten osin ongelmallista.

Like years ago people talked about, I don´t know how you say it in English, “wearable object”. I never liked that word. The word is necklace, bracelet or jewel. As long as you wear it, you can wear it. (Louise Smit, Jewellery Talk)

Smitin vaatimusta analysoitaessa kannattaa huomioida hänen roolinsa korutaiteeseen erikoistuneen gallerian omistajana, jolloin hänen näkökulmaansa voi vaikuttaa hänen suhteensa asiakkaisiin. Kieli itsessään on monimutkainen asia ja monilla sanoilla on useita merkityksiä, ja sanan merkitys riippuu ympäristöstä, jossa se esiintyy. Kun asiakkaan kaltainen ulkopuolinen saapuu tähän ympäristöön, menee hänellä aikaa tottua sanojen uusiin merkityksiin. Kannettavaa veistosta on vaikea tunnistaa koruksi, kun se ei olekaan enää se asun somisteena käytettävä pienehkö ja arvokas koriste-esine, vaan jotain aivan muuta. Tämä vaikuttaa siten myös myyntiin.

Keskustelu on mahdollisuuksien etsimistä

Korutaiteilijoiden käymä keskustelu näyttäytyy myös erilaisten mahdollisuuksien etsimisenä. Korutaiteilijoiden vastauksissa hyväksytään korun luonteen ja merkityksen muuttuminen, mutta kuten ei ole selkeää termiä kuvaamaan ilmiötä, ei sille ole annettu myöskään selkeitä ominaisuuksia tai rajoja. Korutaideyhdistyksen videolla esiintyvä taiteilija on ottanut eteensä valmiiksi Helena Sederholmin teoksen Tämäkö taidetta? (2004) ja lukee siitä katkelman.

Mitä on korutaide? Tai oikeastaan voi kysyä, mitä on taide, jonka etuliitteenä on koru. Haluaisin siteerata Helena Sederholmin teosta ”Tämäkö taidetta?” ja lukea täältä pienen pätkän, joka puhuu nykytaiteesta. ”Melkein mikä tahansa voi olla taidetta. Kysymys mikä on taidetta, on menettänyt merkitystään. Ei ole ehkä kiinnostavaa tietää, mitä taide on, vaan kiinnostavampaa on , miten taiteet vaikuttavat, mitä tekemistä taiteella on itse kunkin elämässä ja millaisia kokemuksia, elämyksiä taiteet voivat antaa. Nämä elämykset saattavat näyttäytyä kuin lasinpalaset kaleidoskoopissa. Pirstoutuneina, epätasaisina, epätarkkoina. Pienikin liikahdus saa kuvan hajoamaan ja muodostuu uusi kuva”. Eli korutaide nykymuodossaan on niin moninaista, että sen määritteleminen ei ole oikeastaan mahdollista eikä varmaankaan kovinkaan kiinnostavaa. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Lainaus Sederholmin kirjasta kuvastaa hyvin korutaiteilijoiden korutaiteesta tekemää määrittelyä. Vastaukset eivät näyttäydy ehdottomina, vaan kaleidoskooppimaisina jättäen erilaisia tulkintoja ja näkökulmia mahdollisiksi. Vastauksissaan taiteilijat etsivät väljästi erilaisia koruun liitettäviä ominaisuuksia ja erityispiirteitä, mutta nekin näyttäytyvät avoimina. Vastauksissa näyttäytyy pikemminkin korutaiteilijoiden tapa hahmottaa maailmaa oman tekemisensä lävitse, tai halu vaikuttaa siihen, millä tavoin sitä voidaan katsoa.

Ihan mitä vaan! Kannettavaa ilmaisua, se voi olla! Mutta ei sitä välttämättä voi kantaa. Voi olla myös jotain, joka liittyy jollain tapaa kehoon. Niin, koru voi olla ihan mitä vaan. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Ehkä läheisimmin korutaide on jotain sellaista, joku sellainen esine, mitä sä kannat mukana. Ole se sitten se ”mukana kantaminen” vain hetkellistä, esimerkiksi että sulla on vaikka tahra paidan rinnuksilla, niin sitäkin voi pitää tietyllä tapaa koruna. Tai sitten onko se jotain pysyvämpää, esimerkiksi vihkisormus, jota sä kannat, tai saatat kantaa läpi elämän? (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Korutaiteilijoiden antamille vastauksille on tyypillistä lähestyä aihetta hyvin laajasti. Vastauksissa esiintyy kuitenkin muutamia kohtia, joissa vastaaja on ehdottoman varma sanomastaan. Tällöin ei myöskään jätetä vaihtoehtoja ja vastauksista puuttuvat muodot “voi olla” tai “ehkä”. Keskeisimmin esillä ovat tällöin korun asema taiteena ja vaatimus yhteydestä kehoon. Korulla täytyy aina olla yhteys kehoon.

Korutaide on taidemuoto, jossa koru on se väline, jolla pelataan samoin kuin valokuvataiteessa se on valokuva ja veistotaiteessa se on veistos. Korutaiteessa se on koru. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Korutaide voi olla ihan mitä vaan. Koru voi olla tehty ihan mistä vaan materiaalista. Se voi olla minkä kokoinen tahansa. Sillä täytyy olla aina yhteys kehoon.  (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Kehollisen suhteen korostuminen näkyy myös eräässä vastauksessa, jonka mukaan myös arkkitehtuuri on korutaidetta sen kehollisen suhteen vuoksi. Tällöin taiteilija kuitenkin siirtää vastuun jollekin muulle: “Joku on sanonut“.

Merkittävää korussa on myöskin se mittakaava, tai erityisesti on se mittakaava. Ja se, että sillä on suhde kehoon. Koru on intiimi, sitä kannetaan mukana ja se saa yleisöä sellaisessakin paikassa, jossa esimerkiksi maalaus ei saa. Se kohtaa näkijänsä ja kokijansa kaduilla, paikoissa joissa se voi myöskin yllättää ihmisen. Tärkeintä mielestäni on se yhteys kehoon, mittakaava. Joku on sanonut, että arkkitehtuuri on korutaidetta, koska sillä on suhteensa kehoon. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Erityispiirteiden luettelulle voidaan nähdä eri syitä. Sen voidaan nähdä olevan yhteydessä taiteenalojen väliseen kamppailuun, jossa korutaide pyrkii vakiinnuttamaan omaa asemaansa taidemaailmassa (kts. Nykykoru.fi sivuston kirjoitus Koru ja taide). Sederholmin teoksen kautta korutaide vertautuu nykytaiteeseen, mutta tällöin vertailtavuus on pikemminkin ilmiön määrittelemättömyydessä ja ajatuksessa, että taidetta ei tarvitse aina ymmärtää ja sen edessä on sallittua tuntea epävarmuutta. Tässä yhteydessä tulkitsen erityispiirteiden hakemisen kuitenkin siten, että sillä haetaan eroa perinteiseen korukäsitykseen, hahmotetaan omaa tekemistä ja pyritään avaamaan ihmisten mieliä ja hyväksyntää. Tulkinnalle haen perusteita siitä, että tunnettuuden lisääminen on osa Korutaideyhdistyksen säännöissä kirjattua tehtävää ja videon olevan osa tätä toimintaa.

Keskustelusta vaikeneminen

Korun luonnetta pohtiva kysymyksenasettelu leikkaa videoiden lävitse. Samalla sen rinnalla kulkee vaikenemisen kulttuuri, joka kieltäytyy vastauksien antamisesta. Teoksissa korutaitelijat viittaavat vahvasti historiallisiin lainoihin, mutta korutaiteilijoiden yrittäessä jäsentää ajatuksiaan ja tuoda korutaidetta esiin sanallisesti, se ei enää onnistukaan. Korutaide näyttäytyy ikään kuin virtana, jonne voi astua, mutta jota on hyvin vaikea tavoittaa. Moninaisuuden ja muutoksen nähdään olevan luonnollinen osa korutaidetta, jolloin se myös hyväksytään.

[– –] It´s really difficult to know, what really where is to place jewellery. And it is a theory I want to construct, and it will take time. I don´t really know what is jewellery. But when I see it, I recognize it is jewellery, but when I try to explain, it is much more difficult and it goes further and further. (Jaime Garcia & Hugo Madureira, Pedras & Pessegos, Jewellery Talk)

[– –] there is a long history. The prehistorical period to today, so contemporary jewellery is going to change along the time. That´s what it is. [– –] (Tereza Seabra,
Galeria Tereza Seabra, Jewellery Talk)

Hyväksyminen johtaa siihen, ettei taiteilijoiden keskuudessa ole innostusta asian eteen työskentelemiseksi. Ongelma näkyy myös korutaiteesta tehdyissä määrittelyissä. Samalla kun niistä keskustellaan, niistä myös vaietaan. On helppoa todeta minkä tahansa voivan olla koru ilman, että perustelee väitettään jollain tavalla. Vastauksista ei ilmene niitä ehtoja, joilla sitä voi pitää koruna. Garcian ja Madureiran haastattelussa on kuitenkin selvää, että he haluavat yrittää löytää vastauksen tähän kysymykseen ja he ovat kiinnostuneita kirjoittamaan aiheesta laajemmalti. Samalla he toteavat sen vievän myös paljon aikaa.

Strong pieces, in with which you don´t need a label. But that’s the whole problem. People from outside have also need: “What is it? What is it?” People come in Verzameld Werk and as what is it? Is it a shop, is it a museum? Is it gallery? And then they see: it´s collected work. It is what it is. [– –] But I know, practical you need definition, have to find a communication to outside. You need words to communicate, but it´s another story. (Ingrid de Coster, Jewellery Talk)

Määrittelyn tarve tuntuukin tulevan vahvasti ulkoapäin. Hämmentynyt yleisö on lehdistöä myöten alkanut kiinnostua kasvavasta taiteenalasta. Ongelma on kuitenkin puuttuva kieli, jolla kertoa aiheesta heille. Osa keskustelusta keskittyi termistön pohtimiseen ja eri mahdollisuuksien etsimiseen.

Mitä on korutaide? Oikeastaan tämä kysymys vastaa jo itseensä, sillä korutaide on, se on kysymys. Se on niin moninaista, että sitä on hyvin vaikea määritellä. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Videolla annettu vastaus yleisölle puolestaan on usein kuitenkin kehäpäätelmä tai toteamus, jonka mukaan korutaide voi olla mitä tahansa, eikä siten anna lopullista vastausta. Kommentista näkyy myös hanskojen lyöminen tiskiin sillä perusteella, että korutaide on ilmiönä kasvanut jo liian suureksi. Kuten Sederholmia siteerannut henkilö toteaa, nykytaiteen, kuin myös korutaiteen edessä on hyväksyttyä tuntea epävarmuuden tunteita. Tätä kautta yritetään myös siirtää syrjään tarvetta määrittelylle. Kohtauksen loppuun, heti Sederholmin lainauksen jälkeen sijoitetut kommentit paljastavat kuitenkin enemmän. Tuolloin taiteilija toistaa aiemmin lainatun toteamuksen, joka tukee tulkintaani.

[– –] Sen määritteleminen ei ole oikeastaan mahdollista, eikä varmaankaan kovinkaan kiinnostavaa. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Vaikka koruntekijät eivät ole innokkaita määrittelemään tai keskustelemaan korutaiteesta, vaikuttaa siitä kirjoitetuilla artikkeleilla olevan omat lukijansa. Mäkelän ja Bonde-Jensenin Suomalainen koru -katalogissa julkaistu määritelmä esiintyy yhdistyksen videolla. Samoin videolla esitetään näkemys, jonka mukaan koruilla on “isäntiä” ja paidalla olevia tahrojakin voidaan tietyllä tapaa pitää koruina. Vastauksessa annetut esimerkit toistuvat Liesbeth den Bestenin artikkelissa “Arvokasta seuraa” ja on mahdollista, että taiteilija on käyttänyt tätä valmistautuessaan kuvaukseen. Tästä voi päätellä, että koruntekijät lukevat eri näkökulmia ja määritelmiä omasta taiteenalastaan.

[– –] Even if you don´t talk about jewellery, which nobody ever does [– –] (Iris Eichenberg, Jewellery Talk).

Ongelmana vaikuttaa olevan nimenomaan hiljaisuus, tottumattomuus keskusteluun ja keskusteluvälineiden puute. Määrittelemättömyyden takana voi kuitenkin asua myös pelko. Korutaiteilijat ovat onnistuneet murtautumaan pois varsin rajallisesta korukäsityksestä, joka oli sidoksissa taideteollisuuteen ja muotoiluun. Nyt korutaide on saanut taidestatuksen ja se on myös mahdollistanut vapaan työskentelyn ilman rajoitteita. Liian tiukkoihin raameihin päätyminen saattaa tappaa luovuuden ja vaikuttaa myös taiteilijoiden tekemiseen ja toimeentuloon.

[– –] Sometimes I´m very afraid, that we are going back to very straight definitions. I´m afraid of that. It can because of difficult economic world, and that’s not so good for freedom. Sometimes I´m afraid, that we have to fight creativity. (Future, Jewellery Talk)

Standard