Uncategorized

Juhani Heikkilä: Vastakommentti Ruutiaisen kommenttiin

Ymmärrän kyllä väitöksen kysymyksen asettelun ”puheesta” ym, enkä epäile tutkimuksen luotettavuutta ja muodollista pätevyyttä. Lopputulemasta uskallan olla eri mieltä. Väitöksen tarkastanut Helena S. ei ole korutaiteen asiantuntija. Ruutiainen esiintyy ja toimii koruasiantuntijana. Väitöstä kehystävä historia ja korutaidemanifesti on selkeä ja tulee esiin myös Ruutiaisen kuratoinnissa, luennoissa ja aikaisemmissa teksteissä.

Tässä muutama häiritsevä seikka väitöskirjasta:

  1. Ruutiainen ihmetteli Petteri Ikosen väitöksen modernismiin liittyviä tekstejä.
  2. Jivan Astfalkin tekstejä Ruutiainen myös kommentoi, mutta niin hämärästi etten ymmärtänyt tarkoitusta.
  3. Väitöksessä mainitaan että amerikkalaisen galleristin Helen Druttin kuratointia on kritisoitu ”piireissä”

Suurimmalta osalta koruasiantuntijoista ja taiteilijoista on jäänyt huomaamatta muutos modernismista postmoderniin. Jo Bauhausin ajoista modernismin metodit taipuvat sujuvasti sekä muotoiluun että taiteeseen. Tämän klassisen perinteen mukaan jokaisella materiaalilla on erityisiä ominaisuuksia, valmistustavan lisäksi joista syntyy (henkistyy) materiaalille ominaisia muotoja. Esim Clan korut 1970-luku, muotoilu ja Janna Syvänojan taide.

Modernismin yksi ongelma on se että monet taidevaikuttajat ovat jääneet poteroon ja pitää sitä ainoana oikeana. Myös Taik:issa 1990-luvulla ylemmältä taholta ilmoitettiin, virallisesti, että pitäisi hypätä postmodernismin yli ja siirtyä suoraan seuraavaan vaiheeseen! Siis takaisin modernismiin.  Janna Syvänojan upeissa puhelinluettelokoruissa on myös sisältöä, mutta jos korun paperi on kaupasta ostettua, merkitys katoaa. Modernismin metodilla on vaikea luoda sisältöä. Ruutiaisen väitöksessä oli näitä kummallisia materiaali kasaumia, joita taiteilija ja kuraattori joutuvat tuote selostamaan.

Postmodernismi on asenne, jossa koko taidehistoria on käytössä. Esim. esittävän kuvan tekijänä on helpompaa tehdä kommentoivaa, sisällöllistä taidetta.

Englannissa toimiva Jivan Astfalk kävi 1990-luvulla Suomessa ja teki aiheesta väitöskirjaa. Astfalk teki yhdessä muiden kanssa 2005 suuren Contemporary Narrative European Jewellery näyttelyn (Suomesta mukana J.Heikkilä ja Tuija Markonsalo).

Modernismin kummallisin puoli on edelleen ylläpidetty avantgarden myytti. Modernismiin on aina kuulunut muutos ja uudistuminen. Kuuluisa amerikkalainen historioitsija Donald Kuspit totesi osuvasti että avantgardisti on vallitseva, sovinnainen ja kyyninen taiteilija tyyppi joka ei seuraa kutsumusta vaan luo uraa. Ruutiainen peräänkuuluttaa useasti väitöskirjassaan uutta estetiikkaa, rumuutta. Minä väitän että epämääräinen ja huonosti tehty on huono vielä sadan vuoden päästä, eikä näitä tekijöitä muisteta uudistajina. Pidän tämän myytin ylläpitämistä ja levittämistä vastuuttomana. Kuspitin sanoin, taiteeseen pitää palauttaa sen inhimillinen tarkoitus.

Helen Drutt on hermostuttanut monia, koska hän vaati näyttelyihin sisältöä. Itse opin Druttin kuratoinnista paljon. Monipuolinen Drutt palkittiin ansaitusti joitakin vuosia sitten Yhdysvaltojen merkittävimpänä taidekuraattorina!

Juhani Heikkilä

Standard