Uncategorized

Koru ja taide

Korutaiteen suhde muuhun kuvataiteeseen on usein mukana korutaiteesta käydyissä keskusteluissa. Juhani Heikkilä tuo sen vahvasti esiin omassa puheenvuorossaan ja Pahlman käsittelee myös aihetta kommentissaan. Päivi Ruutiaisen väitöskirja “Onko puhelinkoppi koru?” käsittelee samaa aihetta. Samoin se toistuu myös sivuston esittelemissä kahdessa videossa. Tässä artikkelissa tarkastellaan sitä, millä tavoin korutaiteilijat käsittävät noilla videoilla korun ja taiteen välisen suhteen.

1.1.1        Koru taiteena

Viimeisinä viitenäkymmenenä vuotena taiteiden väliset rajat ovat madaltuneet. Valokuva, yhteisötaide ja mediataide ovat ilmestyneet uusina taidemuotoina tai vakiinnuttaneet asemansa osana taiteesta käytävää keskustelua. Nykytaiteen piiri on laajentunut visuaalisten taide-esineiden esittämisestä moneen suuntaan avautuvaksi käsitteeksi, jolle on vaikea löytää taidekirjallisuudesta selkeää määritelmää (Sederholm 2004, 8–20). Videolla esiintyvässä näkökulmassa korutaide on luonnollinen osa taidekeskustelua. Ainoastaan keskustelussa käytettävä väline on erilainen.

Korutaide on taidemuoto, jossa koru on se väline, jolla pelataan samoin kuin valokuvataiteessa se on valokuva ja veistotaiteessa se on veistos. Korutaiteessa se on koru. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Korutaiteen asemalle muiden taiteen rinnalla haetaan vahvistusta Korutaideyhdistyksen videolla tukea taidekirjallisuudesta siteeraamalla Sederholmin teosta. Taiteiden kentän laajennettua meidän ei kannata pohtia enää kysymystä “Mitä taide on?”, vaan keskittyä mieluummin pohtimaan sitä, mikä vaikutus taiteilla on elämässämme. Tällöin myös korutaide on osa taiteen kenttää. Korutaiteilijat esittävät näkemyksiään, jotka keskittyvät kuvaamaan sitä, mitä koru merkitsee käyttäjälle ja millä tavoin se vaikuttaa heihin. Korutaiteilijat toimivat vastauksissaan siis täysin Sederholmin teoksen mukaan. Sen sijaan, että he vastaisivat videon esittämään kysymykseen, vastaavat he kysymykseen “Kuinka korutaide vaikuttaa ja mitä se voi olla?”.

Korutaiteen avulla voidaan sanoa suuria asioita pienessä muodossa. Niinkin pieni asia kuin koru, niin siihen sisältyy hirveästi symboliikkaa ja suuria tunteita, kun ajatellaan mitä se voi merkitä yksittäiselle ihmiselle. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Korutaiteen teokset ovat myös tekemisen lähtökohdiltaan lähempänä taidetta kuin käsityötä. Käsityön ja kuvataiteiden erona on pidetty lähtökohtaa, jonka mukaan käsityön tuotteilla on selkeä käyttötarkoitus ja kuvataiteet pohjaavat taiteilijan vapaaseen ilmaisuun. Aineistossa esiintyvissä vastauksissa useat taiteilijat erottelevat omaa tekemisprosessiaan siten, että he kuvailevat omaa tekemisen prosessiaan (mm. Jiro Kamata) ja pyrkivät teoksen lopputuloksella tutkimaan ihmisten käyttäytymistä ja vaikuttamaan siihen.

[– –]The reaction of the people is really different. For me, very successful. (Jiro Kamata, Jewellery Talk)

Taidemaailman instituutiot ja toimijat määrittelevät osaltaan korutaiteen sijoittumista taiteen kentälle (Becker 1982, 131). Tästä näkökulmasta lähestyen korutaiteen voi nähdä saavuttaneen taidestatusta Alexander Calderin teosten kautta jo kauan sitten. Myös taiteesta kirjoittajat ovat sijoittaneet sen osaksi taidemaailmaa. Esimerkiksi Johanna Vakkari toteaa Taide -lehdessä sijoittavansa korutaiteen osaksi laajaa taiteen kenttää ja puhuvansa sen vuoksi korutaiteesta ja korutaiteilijasta, vaikka hänen mukaansa osa korutaiteilijoista ei tästä pidäkään (Vakkari 2009, 9).

Taiteisiin liittyvä vapaus näkyy myös siinä, millä tavoin korua kuvataan molemmissa aineistoissa. Se on hauskaa ja yllätyksellistä, sitä ei tarvitse käyttää.

Se on hauskaa! Ja merkityksellistä. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

I must say, I like when jewellery is relaxed and funny. (Paul Derrez, Galerie RA, Jewellery Talk)

 

1.1.1        Koru taiteeksi

Kaikkien mielestä korutaide ei kuitenkaan ole vielä saavuttanut taiteen asemaa. Juhani Heikkilä peräänkuuluttaakin korutaiteilijoita huomioimaan tutkija Harri Kalhan Suomalainen Koru – teoksessa julkaistun kommentin ja terävöittämään sitä kautta alan käsitteellistä terää. Myös videoilla esiintyvien korutaiteilijoiden puhe näyttäytyy korun erityispiirteiden, jotka ovat ainutlaatuisia ainoastaan sille taiteenlajille, kartoittamisena. Erityispiirteiden hakemisen voidaan nähdä olevan yhteydessä myös taiteenalojen väliseen kamppailuun, jossa korutaide pyrkii vakiinnuttamaan oman asemansa taidemaailmassa. Aineistossa ei myöskään haeta vertailukohtia muista taidekäsityön alueista, vaan keskitytään ainoastaan taidemaailman ja sen eri lajien esiintuomiseen ja vertailuun. Mediataiteen kenttää pro gradu ­-työssään lähestyneen Jyrki Hirvensalon mukaan symbolinen tarkastelu on osa taiteen kentällä tapahtuvaa taiteen aseman vakiinnuttamisprosessia. Erityisten piirteiden määrittely erottaa sen muista taidemuodoista. (Hirvensalo 2004, 5.) Osassa Korutaideyhdistyksen videota erityispiirteiden tuominen esiin on ilmaistu selkeästi.

Merkittävää korussa on myöskin se mittakaava, tai erityisesti on se mittakaava. Ja se, että sillä on suhde kehoon. Koru on intiimi, sitä kannetaan mukana ja se saa yleisöä sellaisessakin paikassa, jossa esimerkiksi maalaus ei saa. Se kohtaa näkijänsä ja kokijansa kaduilla, paikoissa joissa se voi myöskin yllättää ihmisen. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Korutaiteilijoiden puhe on osa sitä jatkumoa, jossa pohditaan taideteollisuuden, taidekäsityön ja taiteen välistä suhdetta. Korun käyttöfunktio tuodaan esiin, mutta sille rakennetaan samalla muita tarkoituksia. Korutaiteilijoiden puheissa erityisyyden korostaminen on osa taiteeksi pääsemisen prosessia.

Se mikä sitten erottaa tai tekee erityisen korutaiteesta on se, että se on aina suhteessa käyttäjään tai oletettuun käyttäjään. Eli kun tavallaan joku pukee sen korun päälleen, niin hän on tavallaan osa sitä teosta tai käy vuoropuhelua sen teoksen kanssa, että mitä ei millään muulla, tai harvemmin millään muulla kuvataiteen alueella tapahtuu. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Puheisiin liittyy myös tietty taidekäsitys, jossa yksi taiteenlaji nähdään toista parempana. Videoilla osa muusta taiteesta näyttäytyy korutaiteilijoille staattisena ja kuolleena, itseensä kääntyneenä vailla henkilökohtaiselle tasolle laskeutumista. Kuvataiteessa tällaista kritisoimista esiintyi mm. modernismia kohtaan, kun sen väitettiin keskittyneen omaan formalistiseen problematiikkaansa ja vieraantumiseen jokapäiväisestä elämästämme. Action paintingissa taide muuttui itsetarkoitukselliseksi teoksi, jossa objekti, taideteos, oli enää pelkkä jälki ja jossa ei ollut enää kommunikaatiota yleisön kanssa. Tanskalainen taiteilija Asger Jorn kritisoi tätä toteamalla, ettei se ollut enää muuta kuin “sellainen puhtaan luojan asenne, joka ei tee muuta kuin toteuttaa itseään materiaalien välityksellä omaksi tyydytyksekseen”. (Sederholm 1994, 30–31.) Koruntekijöiden puheissa voi nähdä samoja kaikuja. Koru tulee seinien ulkopuolelle ja sen merkityksellisyys on käytettävyydessä ja kannettavuudessa. He eivät kuitenkaan tuo esiin happeningien kaltaisia muotoja, jotka voivat syntyä minne tahansa ja yllättää ihmisen.

[…] well for me art was always something that was hanging from the wall. Or mostly out from your reach. So I was always interested in what you can use and what you can touch and make your own. So that’s thing I finished my studies in art history I went directly in this field. […] That’s always an interesting conflict. that not just jewellery, but any object has. The moment you put something behind the glass, somehow you betray the nature of the object.  You make it showable, you can show it to the rest of the world. But the meaning with the owner or the collector somehow gets lost.  So I think it´s interesting tension you have when worn on the body. The worst place to appreciate a piece of jewellery is … you have to put it in the body, because the body is in the movement and you have so many inputs that can distract. It´s very paradoxal, that the body is actually the best place. (Monica Gaspar, Jewellery Talk 2006)

Muut kuvataiteen alueet ovat puheissa sulkeutuneet museoiden, gallerioiden ja kotien seinille. Niistä näyttää puuttuvan kosketus ja osallisuus, jota korutaide pystyy tarjoamaan. Tällöin korutaide jatkaa taiteilijoiden noin kolme vuosikymmentä sitten aloittamaa museokritiikkiä, jonka mukaan museo muuttaa sinne sijoitettujen esineiden luonnetta (Sederholm 2004, 150).

Korutaiteen nähdään kuitenkin saavuttavan tulevaisuudessa taiteen statuksen.

 [– –] And now almost everything has been done, and now i think its passage time what we go through and what will be developed further. And how i see it, in the future its going to be more open. Contemporary jewellery is really approaching art. And thats what I´m fascinated, and I´m going for it. (Korutaiteen tulevaisuutta käsittelevä osio, Jewellery Talk)

 

1.1.1        Korutaiteena

Sen sijaan, että rakentaisimme diskurssia koruntekijöiden halulle ja mielipiteille olla osa laajempaa taiteen kenttää, voimme lähteä tarkastelemaan sitä korutaiteilijoiden vaatimuksesta tulla tunnustetuksi nimenomaan korutaiteilijoina. Tällöin se muistuttaa Howard Beckerin ajatusta taidekäsityöläisten toiminnasta, jossa he kehittävät omanlaisensa taidemaailman oman toimintansa ympärille jolloin se muistuttaa näyttelyineen, palkintoineen ja kokoelmineen varsinaista taidemaailmaa (Becker 1982, 278). Becker käyttää tästä taidemaailma nimitystä ´minor art´, jolloin sen voisi nähdä viittaavan alan jäämiselle pienemmäksi, ja vähäarvoisemmaksi, kuin esikuvansa.

Aineistosta syntyvän kuvan perusteella korutaitelijat ovat kuitenkin hyvin itsevarmoja omasta alastaan, eivätkä he koe omaa tekemistään alempiarvoisena taiteen rinnalla taidekäsityön tavoin. Taideteollisuuteen liittyi 1980-luvulla myös vahva reviirinäkökulma jota ammatillisen järjestäytymisen ja perinteisten tuotantotapojen lisäksi yhdisti vahva ideologinen näkökulma. Tämä mahdollisti uusien esinetyyppien, materiaalien ja tekemisen menetelmien syntymisen ja käytön ilman, että alan yhtenäinen ilme kärsi siitä. Reviirillisten intressien taustalla oli halu kuvataiteen statuksen saavuttamisesta, mutta myös arkkitehtuurin silmissä näkyvän arvostuksen kasvattaminen, joka olisi merkinnyt työtilaisuuksien lisääntymistä tekijöiden keskuudessa. Lisäksi haluttiin hakea eroa toiseen taideteollisuuden sisällä vaikuttavaan alaan, eli teolliseen muotoiluun, jonka kaupallisuus koettiin hyvin vieraaksi. Lisäksi taidekäsityöläiset halusivat tehdä eroa harrastajakäsityöläisiin, joiden katsottiin tekevän enemmän esineitä, kuin taidetta. (Kälviäinen 1996, 175–177.)

Taidemaailman toimijoilla on mahdollisuus arvottaa sitä, mikä on taidetta ja mikä ei (Becker 1982, 131). Osa korutaitelijoista kuitenkin kieltäytyy itsensä sijoittamisesta osaksi kuvataiteita. Johanna Vakkari tuo esiin Design Forumissa pidetyn luennon, jolla kultasepäntaidoistaan ja teostensa käsitteellisyydestä tunnettu tanskalainen Kim Buck määrittelee itsensä selkeästi kultasepäksi, koska hän on saanut kultasepänkoulutuksen, tekee koruja ja hänellä on kauppa. Vakkari lukee tämän rivien välistä seuraavasti: ”olen kultaseppä, en taiteilija, työni ovat koruja, eivät käsitetaidetta, minulla on kauppa, ei galleriaa”. (Vakkari 2009, 9–14.)

Itsetietoisuus elääkin vahvana korutaitelijoiden keskuudessa. Monissa teoksissa liikutaan jo nykytaiteesta tutulla alueella, mutta silti teosten tekijät haluavat tulla tunnetuiksi juuri korutaiteilijoina. Buckin tapausta vastaava ilmiö toistuu toisessa esimerkissä, jossa Tanskassa asuva suomalainen korutaiteilija Mari Keto voitti nykytaiteeseen erikoistuneen The Ivy Contemporary Art Icon of Denmark  -kilpailun. Helsingin sanomien artikkelissa Keto (Oksanen 2008) mainitsee, että medialla on usein vaikeuksia sijoittaa häntä mihinkään perinteiseen kategoriaan ja sen vuoksi hänestä puhutaan usein vain taiteilijana, vaikka hän nimenomaan korostaa juuri alkuperäänsä korutaiteilijana. Toisaalta, myöhemmin keskustellessani hänen kanssaan hän totesi, että on usein helpompi puhua itsestään vain taiteilijana.

[– –] And in the case of artists it´s a way to create new languages related to the body, and not only to the body as physical but also in a aesthetical manner, and more anthropological way. How we behave and humanity is very important. But arts talk about it as well. It´s really difficult to know, what really where is to place jewellery. [– –] (Jaime Garcia & Hugo Madureira, Jewellery Talk)

When you want to make  art or want to make jewellery, its different things in a way. Where you come from and what you want to do. Making a good piece of jewellery can be an artistic piece. And that´s for me the best can get.(Karl Fritsch, Jewellery Talk)

Myös korutaiteesta paljon kirjoittanut taidehistorioitsija Liesbeth den Besten erottaa korut taiteesta, vaikka toteaakin kuinka “nykytaidekorut” ovat omaksuneet taiteelta laajan tavan käsitellä ja soveltaa eri tilanteita ja tekniikoita, mikä näkyy myös mm. erilaisissa tilateoksissa ja hankkeissa. den Bestenin mielestä taide-etuliite  ei riitä kattamaan nykyisen korumuotoilun luonteen ja merkityksen koko kirjoa. Hän toteaa taidekorujen olevan edelleen käyttöesineitä, jotka on tarkoitettu pidettäviksi, lohduttajiksi ja kaunistajiksi ja vaatii tästä syystä korutaidetta kirjoitettavaksi lainausmerkein. Syynä tähän on se, että nykytaiteen ei tarvitse olla kaunista, vaan se voi uhmata, närkästyttää, olla vastenmielistä jne. eri tavoin, kun taas korut eivät koskaan kykene tähän (den Bestenin ajatusta voidaan myös kritisoida. Esim. näyttelyssä, jota katalogi käsitteli, esillä olleet jo aiemmin mainitut Sari Liimatan rikkirevityt eläimet neuloineen eivät näyttäydy meille perinteisen kauniina tai käytettävinä. Myös Polhemuksen samassa katalogissa ollut artikkeli toi esiin mm. shamaanien käyttämät mustat korut ja taisteluista saadut voitonmerkit (Polhemus 2006)). Niillä on hänen mukaansa muita ominaisuuksia ja arvoja. (den Besten 2006.) Myös Korutaideyhdistyksen videolla taiteilija toteaa, kuinka suhde käyttäjään erottaa korutaiteen.

Se mikä sitten erottaa tai tekee erityisen korutaiteesta on se, että se on aina suhteessa käyttäjään tai oletettuun käyttäjään. Eli kun tavallaan joku pukee sen korun päälleen, niin hän on tavallaan osa sitä teosta tai käy vuoropuhelua sen teoksen kanssa, että mitä ei millään muulla, tai harvemmin millään muulla kuvataiteen alueella tapahtuu. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Videoilla korutaitelijat kokevat korutaiteen sijoittuvan alueelle, joka ei vastaa olemassa olevia määrittelyjä.

 

Lähteet

Becker, Howard 1982. Art Worlds. Berkeley, Los Angeles, London

den Besten, Liesbeth 2006. Arvokasta seuraa. Teoksessa KORU2 – International Contemporary Jewellery. Hakulinen, Eeva-Kaisa. (toim.). Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja D:Muita julkaisuja 4. Helsinki

Hirvensalo, Jyrki 2004. Mediataiteen kenttä. Mediataidemuistion semioottinen analyysi. Kulttuuripolitiikan pro gradu –tutkielma. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Jyväskylän yliopisto.

Kälviäinen, Mirja 1996. Esteettisiä käyttötuotteita ja henkisiä materiaaliteoksia : hyvän tuotteen ammatillinen määrittely taidekäsityössä 1980-luvun Suomessa. Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemia, Kuopio

Oksanen, Annukka 2008. Korutaiteilija työstää Tanskan kuningatarta helmiäisestä. Helsingin Sanomat 26.4.2008

Polhemus, Ted 2006. Koristautuva apina. Teoksessa KORU2 – International Contemporary Jewellery. Hakulinen, Eeva-Kaisa. (toim.). Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja D:Muita julkaisuja 4, Helsinki

Sederholm, Helena 2004. Tämäkö taidetta?. WSOY, Helsinki

Sederholm, Helena. 1994. Vallankumouksia norsunluutornissa : modernismin synnystä avantgarden kuolemaan. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, Jyväskylä.

Vakkari, Johanna 2009. Koru on kysymys. Taide 6/2009. Kustannus Oy Taide, Helsinki

 

 

Artikkeli perustuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan. Tutkielma on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

Standard