Uncategorized

Koru on viesti, koru on viesti…

Opiskellessani 2000-luvun alussa Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulussa, meille sanottiin usein korun olevan viesti, ja meitä opiskelijoita kannustettiin purkamaan omaa korukäsitystämme sitä kautta. Perinteisistä materiaaleista irrottautuminen vapauttaa korutaiteilijat samalla myös jalometallien vaatimasta harjoitetusta tekniikasta ja voivat keskittyä korun uusien tehtävien tutkiskeluun ja kehittämiseen. Kauneus ja tekninen hienous eivät ole enää ainoita arvoja, vaan sen tilalla on myös muita. Korutaiteilijoiden puhe on keskittynyt tuomaan näitä muita arvoja ja ominaisuuksia esiin ja siirtämään huomion niihin.

Korun viestimellinen puoli on esillä myös Ted Polhemuksen teoksissa. Hänen mukaansa korujen suunnittelu on ollut semiologista toimintaa kautta ihmisen historian. Hän tuo esiin kuinka niiden tarkoitus ei ole aina ollut koristautumisessa ja kauneusarvoissa, vaan niillä on ollut myös muita merkityksiä. Esimerkiksi shamaanien mustien taikakalujen tai soturien kammottavien voitonmerkkien tarkoitus on olla niin kauhistuttavia kuin mahdollista. (Polhemus 2006.)

Jewellery is sign [– –] and it tells, there is a long history. The prehistorical period to today, so contemporary jewellery is going to change along the time. That´s what it is. (Tereza Seabra, Jewellery Talk)

Mirja Kälviäinen on väitöskirjassaan kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka 1980-luvun taideteollisuutta koskevassa keskustelussa ja markkinoinnissa korostettiin korun viestimellistä luonnetta. Materiaalin nähtiin toimivan viestinnän välineenä ja esimerkiksi taidetekstiileissä materiaalin ja kudoksen rakenteet pystyivät puhumaan. Koru oli taiteellisen ilmaisun väline, jossa materiaalit omalla luonteellaan toimivat vuoropuhelun innoittajina. (Kälviäinen 1996, 77.) Korutaiteilijat eivät kuitenkaan kiinnitä huomiota teoksen materiaaleihin, vaan korostavat korun roolia viestinnän välineenä. Sen katsotaan kykenevän välittämään arvoja, viestejä ja tarinoita.

Korutaiteen avulla voidaan sanoa suuria asioita pienessä muodossa. Niinkin pieni asia kuin koru, niin siihen sisältyy hirveästi symboliikkaa ja suuria tunteita, kun ajatellaan mitä se voi merkitä yksittäiselle ihmiselle. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Korun pieni mittakaava mahdollistaa viestin kuljettamisen muiden taidelaitosten ulkopuolelle. Korutaiteilijoiden näkemyksissä useat taidelaitokset ovat suljettuja omiin fyysisiin rakenteisiinsa.

Merkittävää korussa on myöskin se mittakaava, tai erityisesti on se mittakaava. Ja se, että sillä on suhde kehoon. Koru on intiimi, sitä kannetaan mukana ja se saa yleisöä sellaisessakin paikassa, jossa esimerkiksi maalaus ei saa. Se kohtaa näkijänsä ja kokijansa kaduilla, paikoissa joissa se voi myöskin yllättää ihmisen. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Korun viestimellisen ominaisuuden hyödyntäminen on toiminut lähtökohtana australialaiselle koruntekijälle Roseanne Bartleylle. Hän kertoo kirjoittamassaan artikkelissa, kuinka hän toteutti vuonna 2002 Australiassa maan itsenäisyyspäivänä teoksen, jossa hän oli kaivertanut rinnassa kannettaviin laattoihin sanoja kuten ´aussie´, ´digger´, ´pioneer´, ´queue jumper´, ´sorry´ ja ´unaustralian´. Teos oli suunnattu vahvasti poliittiseksi kannanotoksi hallituksen suhtautumista alkuperäisväestöä kohtaan 1940-luvulla, jolloin hallitseva assimilaatiopolitiikka alkoi kitkeä pois henkilöitä, jotka eivät kuuluneet ”meihin”. Laattoihin kaiverrettujen sanojen merkitykset viittaavat nimityksiin, joita käytettiin ”suojapaikanhakijoista” (´queue jumper´) tai heistä, jotka nostivat keskustelua politiikkaa kohtaan (´unaustralian´). Bartley haki lehti-ilmoituksella vapaaehtoisia teokseen ja sai valtavan määrän halukkaita osallistumaan viikon mittaiseen tapahtumaan, jossa osallistujat kantoivat merkkejä mukanaan ja kirjasivat saamansa vastaanoton ylös ja raportoivat saamistaan huomioista Bartleylle. Teos aiheutti valtavasti huomiota raportoivien osallistujien mukaan. Heidän saamansa kohtelu vaihteli ilmaisista bussimatkoista kiivaisiin väittelyihin asti. (Bartley 2002.)

Jewellery Talk -videolla Louis Smit tuo esiin sen, kuinka koru näkyy muille ja miten hän olisi halunnut valmistautua kuvausta varten. Koruilla on merkitystä siinä, millä tavoin ilmaisemme itseämme muille.  Korun rooli viestinä näkyy Marko Gylenin artikkelissa, jossa hän katsoo korujen tarvitsevan ihmisten väliin kuuluvan tilan, jossa ne voivat toimia. Hän nimittää tätä tilaa sosiaaliseksi liikkumatilaksi, joka on kaikkea sitä jokapäiväistä aikaa ja tilaa, aikomuksia ja tilaisuuksia ihmisten kesken. Korujen tehtävä on hänen mukaansa tarkastella sitä, kiteyttää se ja sen jälkeen avata se uudelleen. (Gylen 2010.) Bartleyn teokset tuovat hyvin esiin Gylenin ajatuksen. Teoksessa ihmiset haluavat vaikuttaa totuttuihin käytäntöihin käyttämällä teoksia mielipiteiden ilmaisijana. Samalla ne asemoivat ihmisiä suhteessa toisiinsa. Erilaiset reaktiot määrittelevät heidän kuulumistaan eri ryhmiin, paljastaen näin vallitsevia asenteita. Korutaitelijat ovat siis kiinnostuneita tutkimaan myös näitä reaktioita ja lisäksi ne toimivat teosten lähtökohtina.

I like big rings, for instance. And I like specially rings, I´m not wearing any at the moment, I didn´t know that you were filming me. Because that is the only piece of jewelry, you see always by yourself.  All the other objects, or jewels, the other person see them, and not yourself. Except when you look at the mirror. (Louise Smit, Jewellery Talk)

Merkkien tulkitseminen vaatii kuitenkin tietoa. Liesbeth den Besten tarkastelee tarkemmin kuinka Martina Frejdin kahvista, hilloista, suklaasta, punaviinistä jne. valmistettujen Tahra -korujen arvo muodostuu merkityksistä ja kuinka arvo kohoaa kun korun pitäjä ja katsoja tietävät, kuinka tulkita merkki tässä tapauksessa. (den Besten 2006.) Tahra ei välttämättä olekaan enää nolo vahinko, vaan liittää yhteen jonkin muistorikkaan tapahtuman, joka sitoo kaksi ihmistä yhteen.

Korut eivät ainoastaan viesti, vaan kantavat tarinoita sisällään. Korutaideyhdistyksen sekä Hedmanin ja Lindbergin videoilla nousee esiin korun kyky kerätä ja kertoa erilaisia tarinoita. Viestin merkityksen rakentuminen ei kuitenkaan jää ainoastaan taiteilijalle, vaan koruteoksen nähdään muotoutuvan myös sen jälkeen, kun taiteilija on ne valmistanut. Kantaja lisää siihen omat merkityksensä, jotka siirtyvät korun mukana aina uudelle omistajalle. den Bestenin mukaan tämä on yksi korun tärkeimmistä ominaisuuksista (den Besten, 2006).

Koruihin liitetään tosi paljon merkityksiä. Se koruntekijä liittää paljon merkityksiä, kuin myös se korun kantaja. Se on myös korutaiteen vahvuus, että niillä on oma elämä sen jälkeenkin, kun taiteilija on tehnyt ne ja se korun käyttäjä lisää siihen tarinaan oman näkökulmansa. Ja jos ne korut elävät tarpeeksi pitkään, niin niillä on aina uusia käyttäjiä, ”uusia isäntiä” niin sanotusti, jotka tuo aina uuden lisän siihen tarinaan. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Merkitysten kantaminen on Kalhan mukaan sisällä taidekäsityön aatemaailmassa, joka “kertoi hankalista valmistustekniikoista, aikaa vievistä työprosesseista ja tekijän vuosien aikana omaksumista taidoista. Mutta se ilmensi myös o(mi)stajan osallisuutta luomisprosessin vastaanottajana, myötäeläjänä. Taidekäsityö edusti yksilöllisyyttä, mutta myös samastumista kollektiiviseen perinteeseen. Se pyrki esinekulttuurin moderniin taiteellistamiseen, mutta sillä oli myös romanttinen, säilyttävä rooli, modernisoituvassa yhteiskunnassa.” (Kalha 2003, 143.) Merkitysten ja tarinoiden rakentuminen korostuu myös perinteisissä koruissa, kuten vihkisormuksessa. Tällä tavoin korutaitelijat pyrkivät lisäämään korun merkityksellisyyttä myös laajemmin, ei ainoastaan korutaiteen.

[– –] esimerkiksi että sulla on vaikka tahra paidan rinnuksilla, niin sitäkin voi pitää tietyllä tapaa koruna. Tai sitten onko se jotain pysyvämpää, esimerkiksi vihkisormus, jota sä kannat, tai saatat kantaa läpi elämän. (Mitä korutaide on?, Korutaideyhdistys 2010)

Harri Kalhan mukaan yksi nykykorun ominaispiirteistä on koristautumisen kommentointi (Kalha 2003, 145–46). Kalhan näkemys vahvistuu koruteoksia ja aineistoa tarkasteltaessa. Niiden perusteella koristautuminen tulee nähdä erittäin laajasti ymmärrettynä. Aineistossa esiintyvän näkemyksen mukaan esimerkiksi tahraa (taiteilija ei kerro tässä viittaako hän Martina Frejdin teokseen vai mihin tahansa tahraan) vaatteilla voi tietyllä tapaa pitää koruna.  Vaikka taiteilija ei erottele niitä tapoja, joilla sitä voi pitää koruna, voi sen nähdä kertovan muille esimerkiksi kantajan ruokatavoista tai siisteydestä. Korutaiteilijat ovat siis kiinnostuneet kaikista niistä viesteistä, joita visuaalisesti lähetämme muille.

 

Lähteet:

Bartley, Roseanne 2002. Culturing the Body: a social experience. Saatavilla www-muodossa: <http://www.klimt02.net/forum/index.php?item_id=927> Luettu 10.2.2011

den Besten, Liesbeth 2006. Arvokasta seuraa. Teoksessa KORU2 – International Contemporary Jewellery. Hakulinen, Eeva-Kaisa. (toim.). Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja D:Muita julkaisuja 4. Helsinki

Gylen Marko 2010. Punctuations. Teoksessa Korutaideyhdistyksen 5-vuotisjuhlajulkaisu. Saatavilla www-muodossa: <http://www.tarjatuupanen.com/korutaide/> Luettu 10.10.2011

Kalha, Harri 2003. Toiseuden tällä puolen – korutaide taidemaailman toimijana. Teoksessa Suomalainen Koru. Mäkelä, Eija Bonde-Jensen, Kaarin. (toim.), Art Print Oy, Helsinki.

Kälviäinen, Mirja 1996. Esteettisiä käyttötuotteita ja henkisiä materiaaliteoksia : hyvän tuotteen ammatillinen määrittely taidekäsityössä 1980-luvun Suomessa. Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemia, Kuopio

Standard